Asuntorakkautta Munkkivuoressa

IMG_1253.JPG

Usein pääsen vierailemaan työni puolesta kauniisiin koteihin mutta harvemmin kodit kolahtavat niin, että niitä jää fiilistelemään pidemmäksi aikaa. Toissa viikolla se kuitenkin tapahtui kun pääsin stailaamaan ja osittain kalustamaan tällaista 50-luvun helmeä Helsingin Munkkivuoreen. Vaikutuksen teki myös asunnon omistaja Raija, joka sympaattisesti tarinoi asuntonsa ja elämänsä tarinaa samalla kun stailasin :)

Mikä tunnelma! Asunto on remontoitu ja kaikki pinnat ovat hyvässä kunnossa ja mikä parasta, kaunis alkuperäiskeittiö on jätetty paikoilleen. Kaapinovet ovat huolella kunnostetut ja lämpimän beiget, nappivalinta tähän kotiin.

 

IMG_1244.JPG

Ihana keväinen valo tulvi sisään keittiön ikkunasta ja saimme sen ikuistettua myyntikuviin. Näistä ikkunoista avautuu rauhallinen puistomaisema taloyhtiön sisäpihalle, kyllähän tuossa kelpaisi aamukahvit nautiskella. Asunto sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa mutta kuitenkin riittävän korkealla niin etteivät ohikulkijat pääse kurkkimaan sisään.

IMG_1255.JPG

Kaksion kaikki 45 neliötä on käytetty viisaasti ja pohja toimii loistavasti. Tämä olisi hyvä valinta ensiasunnoksi nuorelle parille ja yksineläjälle tässä on tilaa ruhtinaallisesti. Minä ainakin olisin tästä innostunut, kröhöm, muutamia vuosia sitten :)

IMG_1247.JPG

Parasta asunnon tunnelman lisäksi ovat ehdottomasti ikkunat ja niiden syvät ikkunapenkit, joille tehdä asetelmia ja sijoittaa viherkasveja. Koska ikkunoita on monta, on myös valon määrä huikaiseva.

Tiikkiset 50-luvun huonekalut sopivat tilaan kuin nenä päähän, samoin sinapinkeltainen väri ja messinkiset yksityiskohdat.

 

IMG_1242.JPG

Tässä vielä makuuhuoneen tunnelmaa...  

IMG_1117.JPG

... Ja eteisen. Ihana stailauskohde, ehdottomasti lemppari pitkään aikaan. Kohde on vielä myynnissä mutta todennäköisesti ei pitkään, sellainen helmi tässä on nyt kyseessä. Lisätietoja saat Bo Lkv:n sivuilta ja välittäjä Susanna Arnallilta.

Myyntikuvat otti Unrealerin Wu Wenjie.

Anu Tuomikoski